186.jpg

Tasan 21 vuotta myöhemmin ko. oikeudenkäynnistä peniksen sijaan leikattiin minun jalkaani. Rehellisesti, viikko sairaalassa tuntui paljon pahemmalta kuin pohje -ja sääriluun katkeaminen. Ala-asteelta lähtien olen vaatinut olla keskimäärin puolet vuorokaudesta yksin, joten kolme keski-iän paremmalla puolella olevaa naispuolista henkilöä samassa huoneessa on jo itsessään  painajainen. Kuvitelkaa, kun kynnen sijasta kahdella oli mennyt lonkka. Seuraava artikkeli saattaa olla vastenmielisempää lukea kuin peniksensä menettäneen John Bobbittin tekemä John Wayne Bobbitt: Uncut -aikuisviihdeteos. Olen ainakin varoittanut.


Nimet%C3%B6n.jpg


Yksityisyydestä sekä koskemattomuudesta olen aina ollut tarkka. Ennen tätä sairaalaviikkoa minua oli lääkärin toimesta kopeloitu viimeksi yläasteen terveystarkastuksessa. Lääkäri muistutti silloin 70-luvun saksalaisesta pornorainasta tuttua viiksekästä setää tai Sacha Baron Cohenin Borat-hahmoa. Tämän Schimanskin käsi vaelteli alavatsallani, ja hivuttautui koko ajan alemmas.. ja alemmas.. kunnes kuumenin täysin. Läpsäsin häntä, ja lähdin ovet paukkuen. Jälkikäteen minulle kerrottiin, että häntä kiinnosti näyttääkö siellä housuissa samalta kuin hänen peilikuvansa.

image-564381-galleryV9-riaj-564381.jpg


Ensinnäkin, arvostan sairaanhoitajia -itse en pystyisi heidän hommaansa.

Sairaalaviikon aikana sainkin enemmän kokemusta lääkärileikeistä. Miltä kuulostaisi Seitsemän taalan lesbo hoitsut raiskaamassa katetreilla -raina? Anteeksi raaka kielenkäyttöni, mutta yksityisyyttäni ei olisi voitu pahemmin loukata. Erittäin kivuliaan toiminpiteen aikana tahtookin kuulla lauseet ''Noh, kolmas kerta toden sanoo'' tai kivan ja ytimekään sanan ''Oho''. Samalla toinen Justiina roikotteli ja siirteli minua vasemmasta jalasta kuin olisin vastasyntynyt vasikka tai rikollisuuden parista tuttu vasikka. 


Seuraavat kerrat olivatkin tragikoomisia. Eräänä yönä toimenpide tehtiin verhot sepposen selällään. Autenttista tunnelmaa lisäsi aasialainen opiskelija, jolla ei ollut hajuakaan tulevasta. Morfiinipäissäni sitten tulkkasin hänelle tilannetta, ja toimin taas kerran opetuskappaleena. Vieressä olevalle suomalaiselle hoitajalle puolestani heitin, että missä loppu bussillinen näitä opiskelijoita mahtaa viipyä. En tiedä kummalle jäi pahempi traumoja, minulle vai minua -itseasiassa parhaiten, sorkkineelle aasialaiselle opiskelijalle.


Kotona rakko rupesi pelaamaan heti. 


pikkunielu.jpg


On yksi hyväkin muisto. Sairaalassa ruoka ei mennyt aina alas,  mutta sain kaikki lääkkeet kyllä kurkusta yhtenä mällinä alas. Vieressä istuva sukulaiseni  kummasteli, miten pystyn kerralla ottamaan lääkkeet oksentamatta. Sairaalan oman elämänsä Rivo-Riitta sattui olemaan vieressä, ja tokaisi ''Meidän osastolla ei pikkunieluja kaivata''. 

Toipuminen sujui paremmin kuin viikko sairaalassa ollessani pumpattavana katetrointinukkena, ja mikä pahempaa muiden ihmisten ympäröimänä koko ajan. Toipuminen oli siis kuukausien kipuja yksin kotona kärvistellen.